Katson maata ruskeaa, johon on kalkkiviivoilla
piirretty elämän valkoinen lanka.
Liian helposti väri haalistuu ja jättää ihmisen
päämäärättä kulkemaan.
Tai vesi silmästä posken uurteita pitkin
maahan tipahtaa ja lanka katkeaa.

Kun yritän lankaa seurata, astun katkokohdista ulos,
tai liian pimeässä en näe haaleaa valkoista väriä.

Mietin, miten mahtumaan saan askeleeni tälle
ohuelle, tahritulle langalle.
Vai voisinko tahallani ohi astua ja itse
elämäni langan maalata?
Eikä kukaan sanoisi matkan tarkoitusta,
tai arvostelisi maalausta.

Kun yritän lankaa seurata, astun katkokohdista ulos,
tai liian pimeässä en näe haaleaa valkoista väriä.

Kun maalaan oman lankani uudestaan,
sekoitan mukaan väriä punaista.
Näin varmistaa voin, etten enää pimeässä eksy,
enkä ohi astu.